Burgermestari Tuomo Koskisen hyppy burgerien syvään päätyyn

Vuoden 2021 Burger Battlen voittaja Tuomo Koskinen päätyi osallistumaan kisaan omien sanojensa mukaan pienen vahingon kautta. Ravintolakoulu Perhosta vuonna 2017 valmistuneen ja lukuisissa ravintoloissa työskennelleen Tuomo Koskisen polku burgereiden pariin alkoi todenteolla vuonna 2020. 

Tuolloin jo jonkin aikaa ajatuksissa hautunut ruokarekan hankkiminen konkretisoitui, kun Tuomo ja tuleva yhtiökumppani Juuso Olli huusivat ruokarekan huutokaupasta. Nykyisin värikäs vaunu tunnetaan nimellä The Van, ja se toimii Kotkassa.

Ensimmäinen näyte taidokkuudesta valmistaa loistavaa street foodia annettiin nykyisen yhtiökumppanin ja toimitusjohtaja Vesa Sjöblomin isoveljen pihajuhlissa. Perhejuhlien onnistunut muonitus toimi sinettinä “syvään päätyyn” hyppäämiselle ja burgereiden kanssa kolmen tuhannen hengen Dark River -festivaaleille lähtemiselle. 

Kun suuren volyymin burgerin myynti kesällä 2020 näytti onnistuvan, polkaisi Tuomo yhdessä Vesa Sjöblomin ja Juuso Ollin kanssa oman firman, Street Food Factoryn, liikkeelle vielä saman vuoden syksyllä. 

Kuka on Tuomo Koskinen?

  • vuoden 2021 Burgermestari kokkien ja keittiömestareiden premium burgerien Burger Battle -kisassa
  • osakas The Van -burgervaunustaan kuuluisassa Street Food Factory -ravintolassa
  • avaa kivijalkaravintolan Kotkan Hovinsaareen kesäksi 2022
  • mukana Burger Lovers Festival -tapahtumassa 15.–18.6.2022 

 

Tuomon tie Burger Battleen

Miten ruokarekan ohjaksissa taitojaan hionut mestari päätyi osallistumaan Burger Battleen?

- Meidän työntekijä alkoi puhua, että mennään ottamaan helpot neljä tonnia pois. Viimeisenä osallistumispäivänä jätkät sanoi, että ilmoittaudu nyt. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kahden päivän kisat. Ihan OK meni! 

“Ihan OK” todella menikin, sillä Tuomo voitti kaikki mahdolliset Burger Battlen sarjat. Millainen kokemus alansa ensimmäinen kilpailu Tuomolle oli?

- En tiennyt, mitä odottaa. Semifinaali oli ihan selkeä, sillä tiesin, mitä tehdään, ja osasin ajoittaa oman tekemisen. Finaalipäivänä, kun en tiennyt etukäteen, mitä tuleman piti, meinasi tulla kiire. Hyvin se kuitenkin meni, paremmin kuin odotin. Kanaa olisi voinut viilata ja yhden komponentin vielä tehdä, jos olisi ollut aikaa, Tuomo tiivistää kisatunnelmat.

Kotkassa Tuomon kisamenestystä jännitettiin kovasti.

- Kotkassa oli Burger Battlen aikaan Aaltoja-tapahtuma, ja kun palasin kisoista kotiin, porukka tuli heti tilaamaan voittoburgereita, vaikka niitä ei silloin oltu tehty muualla kuin kisoissa. Kymen Sanomatkin soittivat heti kisan jälkeen ja uutisoivat osallistumisestani jo semifinalistivaiheessa.

Burger Battleen kehiteltyä Tupla Smashia pääsee maistelemaan Burger Lovers Festival -tapahtumassa kesäkuussa.

- Festareilla on kivaa olla töissä. Siellä pitää olla nopeat kädet, sillä tahti on hurjaa. Mutta hyvä niin!

1140x400-tuomo-chicken-burger-1Nappaa Tuomon Kanaburger-resepti.

Less is more - muutama hyvä maku riittää!

Millaisia vinkkejä Burgermestarilla on Burger Battleen osallistuville?

- Suunnittele kaikki kuten muutkin ravintola-annokset. Hapon, suolan ja sokerien tasapaino täytyy olla kunnossa. Puolet burgerista on leipää, joten sämpylän pitää olla hyvä! Ennen kaikkea, keskity muutamaan asiaan ja tee ne hyvin. Ei kannata tehdä neljää eri majoneesia, kun mikään ei silloin maistu kunnolla.

Parhaat burgerit syntyvät Tuomon mielestä lihatäytteellä, mutta myös hyvät kasvisburgerit maistuvat mainiosti. Inhokkitäytteikseen Tuomo nimeää kylmän tomaattiviipaleen. Myöskään salaatinlehti ei aina anna lisäarvoa. Jos salaattia haluaa lisätä, sen tulee olla rapea tai maustettu.

- Tykkään, jos burgerin voi syödä käsin. Jos käsin syöminen ei onnistu, on burgerissa liikaa rojua, Tuomo summaa.

Makumaailman suhteen mestari toivoisi enemmän uskallusta kokeilla erilaisia makuja.

- Tosi usein tehdään samat valkosipulimajoneesit, vaikka burgeriin voisi laittaa ihan mitä vaan! Miksei testailisi vaikka suomalaista perinnesafkaa ja karjalanpaistiburgeria!

1140x400-tuomo-smash-burger-1Testaa Smash Burger -reseptiä!


Hampurilaissämpylä saa olla iso!

Entä millainen sämpylä Tuomon mielestä on nyt trendikäs?

- Perunasämpylä on nyt kova juttu, ja jenkeissä se on ollut juttu jo pidempään. Se onkin tosi hyvä. Briossisämpylä on varmasti tullut jäädäkseen. 

Sämpylän koossa Tuomo suosii isompaa.

- Tykkään, että leveä ja matala burger on helpompi syödä käsin. Liian korkea on vaikea syödä. Burger Battlessa käytin 50 grammaa isompia sämpylöitä kuin muut. Minulla oli 120 grammaa, muilla 70 grammaa.

Hävikin suhteen street foodin ja burgerien tekemissä pätevät samat perussäännöt kuin muussakin ravintolatoiminnassa. The Vanissa pyritään hyvällä suunnittelulla vastaamaan menekkiin ja kaikki myydään mielellään loppuun. Hävikin syntyessä mietitään jatkojalostusta ja sitä, miten raaka-aineita voidaan hyödyntää muualla. Ammattilaiset osaavat minimoida hävikin, ja samat taidot opetetaan aina kesän kausityöntekijöillekin.

Katso video, jossa Tuomo näyttää, miten hän valmistaa kehittelemänsä burgerit. Nappaa reseptit Smash Burgeriin ja Kanaburgeriin ja kokeile, miltä burgerkesä maistuu!

 

Me Lantmännen Unibakella haluamme auttaa sinua laittamaan parastasi laadukkaan valikoiman rakentamisessa. Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita leivonnaispakasteita, ideoita, koulutusta sekä paistopisteiden, että ammattikeittiöiden kokonaisvaltaista ratkaisua. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä palveluihimme ja erilaistu avullamme!

Lue lisää aiheesta:

Vaasan Street Food - paremman street foodin asialla

Mikä on street foodin suosion salaisuus?

Burger Battlen voittaja 2019 neuvoo - näin teet mahtavan burgerin!

Laadukas hampurilaissämpylä on ruokailijalle ratkaiseva tekijä

 

Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Myymäläleivonta
Food Service
Koulutus