Kotimaisen leivän sekä paikallisesti tuotetun leivän merkitys Suomessa on kasvussa, ja tutkimusten mukaan kuluttajat ovat valitsemassa yhä useammin paistopisteiden tarjoaman leipävaihtoehdon. Myös täysjyvän ja ns. artesaani-leivän merkitys kasvaa. Aiemmin paistopisteleipä on ollut erityistilanteita, kuten esimerkiksi viikonloppuja ja vieraita varten. Nykyisin käyttö on monipuolistunut, ja paistopisteleipä on vahvasti läsnä arjessa. Tutkimuksen mukaan 44 % kuluttajista uskoo paistopisteleivän kulutuksensa kasvavan entisestään*. Tänään täällä paistettu on kuluttajille tärkein ostopäätökseen vaikuttava tekijä.

Me Lantmännen Unibakella jatkamme laadukkaiden ja herkullisten leipomotuotteiden tarjoamista asiakkaillemme, ja vastaamme muuttuviin tarpeisiin investoimalla miljoonia uuteen leipälinjaan. Uudella linjalla Joutsenossa tullaan valmistamaan herkullista, vastuullista ja lähellä tuotettua leipää. Investointisuunnitelman mukainen uusi tuotantolinja on rakenteilla, ja tavoitteena on saada linjan ensimmäiset tuotteet markkinoille kevään 2022 aikana.

image-png-Aug-28-2021-02-01-33-59-PM

Investointien ja muutoksien työllistävästä vaikutuksesta Suomessa korostamme, että jatkuva kehitys on tärkeässä asemassa.

- Meillä on Joutsenossa paljon osaamista ja pitkät perinteet leipomisessa. Toimintamme kehittyessä ja uuden linjan valmistuessa tarvitsemme lisää leipomoalasta kiinnostuneita ihmisiä. Panostamme jatkuvasti tuotekehitykseen, kertoo Lantmännen Unibaken tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Marianna Vuorikari.

 

*) Tutkimuksen lähde: Kilde Oy, Paistopisteleipä, Tulevaisuuden mahdollisuuksia, tutkimus 2021,
N=500

 

Me Lantmännen Unibakella haluamme auttaa sinua laittamaan parastasi laadukkaan valikoiman rakentamisessa. Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita leivonnaispakasteita, ideoita, koulutusta sekä paistopisteiden, että ammattikeittiöiden kokonaisvaltaista ratkaisua. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä palveluihimme ja erilaistu avullamme!


Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Myymäläleivonta
Food Service
Koulutus