ISS Ruokapalvelut on yksi Suomen johtavista ateriapalveluiden tuottajista niin yritys- kuin kuntasektorillakin. Lantmännen Unibaken Food Service -asiakkaana ISS Ruokapalveluiden henkilöstöä on koulutettu mm. henkilöstöravintoloiden vitriinivalikoiman kehittämisessä.
Vaihtelevuutta ja näyttävyyttä vitriiniin
”Koulutustarpeemme on lähtenyt liikkeelle siitä, että olemme kaivanneet henkilöstöravintoloidemme vitriineihin entistä enemmän vaihtelevuutta, laatua sekä näyttävyyttä – tuoreutta tietenkään unohtamatta”, listaa ISS Palveluiden tuotepäällikkö ja keittiömestari
Terhi Paldan.
Paldan uskoo, että monipuolisella ja uudistuvalla vitriinivalikoimalla päästään sekä asiakkaiden että liiketoiminnan kannalta parhaaseen lopputulokseen.
”Toivon, että henkilöstöravintoloidemme vitriinit vastaisivat jokaisen asiakkaan tarvetta, myös erityisruokavaliot huomioiden. Houkuttelevia vaihtoehtoja pitää löytyä jokaiselle.”
Paldanin mukaan
Lantmännen Unibaken tarjoamat vitriinivalikoiman ja täytettyjen leipien koulutukset ovat olleet todella toimivia ISS Palveluiden tarpeiseen juuri siitä syystä, että koulutuksissa on otettu monipuolisesti huomioon erilaiset asiakastarpeet ja siten kehitetty erilaisia tarjoiluvaihtoehtoja ja makuvariaatioita.
Kädentaidon koulutuksia
Paldan kutsuu Lantmännen Unibaken tarjoamia koulutuksia kädentaidon koulutuksiksi, sillä niissä henkilöstöravintoloiden kokit, keittiömestarit ja kylmäköt ovat päässeet Lantmännen Unibaken keittiömestarin Marko Hirvosen johdolla konkreettisesti kokeilemaan koekeittiössä, mitkä asiat voisivat toimia vitriinissä. Omien taitojen kehittäminen ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan valikoimaan päätyviin tuotteisiin motivoi ja innostaa työntekijöitä.
”Motivoituneiden työntekijöiden kädenjälki näkyy onnistuneena lopputuloksena asiakkaan lautasella.”
Paldanin mukaan Lantmännen Unibaken tarjoamat koulutukset ovat suosittuja henkilöstöravintoloiden työntekijöiden keskuudessa, ja niiden perään kysellään usein. Paldan uskoo, että koulutuksien vetonaulana toimii asiantunteva ja innovatiivinen kouluttaja.
”Koulutukset ovat todellisia täsmäkoulutuksia, sillä ne on rakennettu aina vastaamaan toiveitamme ja tarpeitamme. Arvostan sitä ammattitaitoa ja apua, jota he tarjoavat liiketoimintamme kehittämiseen.”

Edustava vitriini houkuttelee asiakkaita ja kasvattaa myyntiä
Monipuolisilla ja laadukkailla tuotteilla täytetty vitriini vetää maksavia asiakkaita puoleensa. Tämän on huomannut myös Paldan. Hänen mukaansa vitriinivalikoiman ja täytetyn leivän koulutusten tarjoamat opit ovat mahdollistaneet entistä houkuttelevammat vitriinit.
”Koulutusten tarjoamien oppien avulla olemme saaneet tuotteet liikkumaan paremmin ja myyntiä kasvatettua.”
Kasvavan kassavirran lisäksi merkkejä asiakastyytyväisyydestä ovat olleet hyvät asiakaspalautteet.
”Erityisesti vitriinivalikoimien monipuolisuus on saanut asiakkailtamme kiitosta.”
Ajan hermoilla nyt ja tulevaisuudessa
Paldanin mukaan asiakkaiden toiveiden kuuntelu ja valikoiman kehittäminen sen perusteella on yksi heidän toimintansa kulmakivistä.
”Emme halua jäädä laakereille lepäämään ja tekemään asioita toistuvasti samalla kaavalla. Siksi teemme päivityksiä tuotteisiimme kvartaaleittain asiakkaiden toiveita kuunnellen.”
Paldanin mielestä Lantmännen Unibaken tarjoama tuotevalikoima ja koulutukset tarjoavat juuri oikeanlaista tukea ISS Ruokapalveluiden kehittämiseen nyt ja tulevaisuudessa.
”Lantmännen Unibaken tuotekehitys on innovatiivista, ja näin ollen tuotteet ovat uudistuvia, trendikkäitä ja tietysti laadukkaita. Ammattitaitoisten koulutusten avulla saamme lisättyä tuotetunnettuutta ja pystymme kiihdyttämään tuotteiden myyntiä entisestään.”
Me Lantmännen Unibakella tarjoamme kattavan valikoiman laadukkaita leivonnaispakasteita aina pullasta burgeriin. Sen lisäksi koulutamme ja opastamme leivonnaispakasteiden innovatiiviseen ja myyntiä kasvattavaan käyttöön. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä monipuolisiin palveluihimme!

Lue lisää aiheesta:
Hallitse hävikkiä
Ajankohtaista
Huomioi nämä 5 ruokatrendiä valikoimassasi
Lantmännen Unibake - Vastuullisuus
Reseptipankki
Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Myymäläleivonta
Food Service
Koulutus