K-Market Sellon osastovastaava

Heti tullessa huomaa, että ruokaisia paistotuotteita on K-Market Sellon paistopisteessä runsaasti esillä. Kaarina kertoo, että ruokaisat tuotteet myyvät selvästi paremmin kuin makeat tuotteet. Valikoimaa on rakennettu hiljalleen kokeilemalla ja selkeitä huomioita sesongeistakin on tehty:

- Ihan kokeilemalla on menty. Olemme huomanneet, että keväällä makean kysyntä laskee ja taas syksyn tultua makean kysyntä kasvaa. Makeiden tuotteiden myynti kasvaa kohti joulua. Kevään sesongeista makea myy äitienpäivänä, ja tietysti vappuna munkit menevät kaupaksi erityisesti yrityksille, Kaarina kuvailee.

Leipomovalikoima elää päivittäin, mutta croissantit myyvät hyvin juuri aamulla. Iltapäivällä Sellon K-Marketin asiakaskunta halajaa raskaampaa välipalaa, esimerkiksi pizzaa. Sen näkee helposti jo lounasaikana paistopistettä tarkkaillessa.

- Voit paistaa kuusi croissanttia päivällä, ja ne ovat vielä illalla vitriinissä. Croissant on selkeästi aamun tuote, Kaarina kertoo.

Välillä Sellon K-Marketissa vierailee myös sattumankauppa, ja paistopisteellä ollaankin ihmeissään, miksi jokin toinen tuote myy paremmin kuin toinen.

- Jostain syystä menekki vaihtelee välillä todella paljon. Saattaa olla päiviä, ettei yksikään munkki mene kaupaksi, kunnes yhtäkkiä tulee joku ja ostaa niitä yhdeltä istumalta kymmenen, Kaarina toteaa huvittuneena.

Syys-lokakuun aikana Roosa pulla -kampanjan myötä K-Market Sellossa on huomattu, että vaikka asiakkaat eivät välttämättä osta juuri Roosa pullaa, yleisesti pullan myynti kasvaa kampanjan aikana. Roosa pulla tukee Syöpäsäätiön Roosa nauha –keräystä.

Donitsit paistopisteessä

 

Trendikkäässä paistopistevalikoimassa hävikkiä taklataan paistamalla pieniä määriä monta kertaa päivässä

Hävikin Joensuu kertoo olevan joskus harmillisen suurtakin. Paistopiste on kaupassa se riskialttein osasto, jossa hävikkiä useimmiten syntyy. K-Market Sellossa peräänkuulutetaan sopivien paistomäärien perään.

- Tyhjää paistopeltiä ei ladata tupaten täyteen ja paistamme iltaan asti sopivan pieniä määriä. Klo 18–19 aikaan alamme himmailemaan paistoja. Pienet paistomäärät useasti päivässä, Kaarina neuvoo täsmäaseeksi hävikkiä vastaan. Hävikkiprosenttia seurataan K-Market Sellossa erityisen tarkasti ja sen pohjalta rakennetaan suunnitelmat eteenpäin.

Leipämö

Erilaistumisen tarve alkoi kilpailusta

K-Market Sellon paistopisteellä on viimeiset 2,5 kuukautta myyty esimerkiksi eri tavoin tuunattuja croissantteja, jotka ovat käyneet mukavasti kaupaksi. Ylipäätään erilaiset maustetut ja tuunatut leivät ovat olleet kysyttyjä tuotteita. Tuunattuja tuotteita myymälässä kokeiltiin, kun haluttiin erottautua naapuriin tulleen kilpailijan valikoimista.

- Aloimme muokata valikoimaamme osittain myös siksi, että vitriinin yleisväritys oli silloisilla tuotteilla liian tasapaksua. Värikäs ja tuoksuva leipä myy niin hyvin.

Leipästen tuunaamisen käynnistämiseksi K-Market Sellossa järjestettiin Lantmännen Unibaken koulutus. Kaarina kertoo koulutuksen menneen todella hyvin, ja sen jälkeen tuunauksia on ollut helppoa ja nopeaa tehdä selkeiden ohjeiden ja hyvien kuvien avulla.

Lantmännen Unibaken tuotteilla vastataan kuluttajien kysyntään vauvasta vaariin

Leipomoalan trendituotteet kulkevat myös yleisimpien ruoka-ainetrendien mukaan. K-Market Sellossa tuumitaan, että mediassa näkyvät puheenaiheet vaikuttavat suoraan myös siihen, mitä paistopisteistä kysytään.

- Trendit nousevat herkästi pintaan. Jos medioissa puhutaan kasvisten käytöstä tai gluteenittomuudesta, vaikuttaa se suoraan sen tyyppisten tuotteiden kysyntään meilläkin, Kaarina pohtii.

Paistopistetuotteet toimivat suomalaisille vauvasta vaariin. K-Market Sellossa asiakaskunta koostuu paljolti +30-vuotiaista lounasasiakkaista, mutta myös esimerkiksi nuoriso edustaa suurta osaa paistopistetuotteiden kuluttajista.

Lantmännen Unibaken tarjonta saa kiitosta ja sen todetaan toimivan monenlaisen kuluttajan kysyntään.

Kiitosta saa myös se, että tulevat tuotteet ja uutuudet saa tietää hyvissä ajoin, mikä helpottaa paistopistevalikoiman suunnittelua ja tavoitteiden seuraamista.

- Lantmännen Unibaken valikoimat ovat hyviä. Meillä on ollut ja on edelleen olemassa paistokartta ja peruspohja, jonka pohjalta tiedämme, mitä tuotteita myydään eniten. Sen mukaan haemme Lantmännen Unibaken valikoimista juuri meille sopivat tuotteet, Kaarina kuvailee.

Kiitosta saa vuorostaan myös K-Market Sellon kanssa tehty yhteistyö, jota aluepäällikkömme Jari Jousimo kuvailee hedelmälliseksi ja saumattomaksi.

- Huomasimme heti alussa, että paistoleipien valikoimissa ja esillepanossa pitää olla luova ja etsiä oikeat tuotteet oikeaan aikaan. Irtopaistotuotteiden valikoimista pitää aina löytyä tietyt ydintuotteet. Muita tuotteita vaihtelemalla pidät vitriinin houkuttelevana, Jari kertoo ja jatkaa:

- Hyvä ja sujuva yhteistyö myynnin nostamiseksi on kaiken a ja o. K-Market Sello on osoittanut valikoimaan sitoutuneisuudellaan sen, että pienemmässäkin myymälä-kokoluokassa voidaan tehdä loistavaa myyntiä tekemisen meiningillä, Jari päättää.

Me Lantmännen Unibakella haluamme auttaa sinua laittamaan parastasi laadukkaan valikoiman rakentamisessa. Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita leivonnaispakasteita, ideoita, koulutusta sekä paistopisteiden, että ammattikeittiöiden kokonaisvaltaista ratkaisua. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä palveluihimme ja erilaistu avullamme!

New call-to-action

Lue lisää aiheesta: