Leipä on kuulunut kautta aikojen suomalaisten ruokailutottumuksiin. Aika ei ole haalistanut tätä trendiä, vaan leipä on olennainen osa suomalaisten ruokapöytien antia yhä tänäkin päivänä. Tätä puoltaa myös Leipätiedotus ry:n tutkimus, jonka mukaan suomalaiset syövät yli 40 kiloa leipää vuodessa. Se tarkoittaa noin neljää leipäviipaletta henkilöä kohden päivittäin.
On selvää, että suomalaisten leivänkulutustottumukset näkyvät myös heidän ostokäyttäytymisessään. Jopa 97 prosenttia suomalaisista kuluttajista ostaa leipää vähintään kerran viikossa. Leipä valikoituu siis melkein jokaisen suomalaisen ostoskoriin viikoittain.
Tässä artikkelissa pureudumme kuluttajien leivän kulutustottumuksiin ja jaamme vinkkimme asiakasta ilahduttavan ja myyntiä vauhdittavan leipäosaston suunnitteluun.

Leivästä ravitsevuutta arkeen ja luksusta viikonloppuun
Millaisissa tilanteissa kuluttajat oikein syövät leipää? Jokaista päivän ateriaa ei enää välttämättä nautita istuen haarukka ja veitsi kädessä, vaan kiireisten päivien ateriahetkien pelastajina toimivat herkulliset ja ravitsevat leipäratkaisut.
Arkisin leivältä toivotaan terveellisyyttä ja hyväksi koettuja ainesosia, jotka pitävät näläntunteen tehokkaasti loitolla. Kuitupitoiset täysjyväleivät ovatkin tähän tarkoitukseen mitä mainioin ratkaisu. Suomalaisten kansallisruokana palkittu
ruisleipä jatkaa suosiossa paistattelemistaan, ja sen lisäksi täysjyväkauraa sisältävät leivät ovat nousseet viime vuosien aikana pidetyksi ravinteikkaaksi vaihtoehdoksi ruisleivän rinnalle.
Viikonloppuisin leipäosaston parrasvaloihin nousevat ylelliset leipävaihtoehdot. Viikonloppuisin halutaan herkutella
premium-leivillä, jotka tuovat pientä luksusta viikonlopun yhteisiin ateriointihetkiin.
Siinä missä arkena leivältä haetaan ravitsevuutta, viikonloppuisin ravitsevuuden edelle kipuavat usein rakenne, maku, alkuperä sekä näyttävä ulkonäkö.
Laadukas leivän esillepano houkuttelee ja inspiroi
Teettämämme tutkimuksen mukaan lähes puolet kuluttajista on alttiita heräteostoksille leipäosastolla asioidessaan. Leipäosaston ulkonäköön on siis syytä panostaa, sillä houkuttelevalla leipäosastolla voidaan saada impulsseille alttiit asiakkaat ostopäätökseen asti.
Paistopisteet tarjoavat ensiluokkaisen mahdollisuuden parempien asiakaskokemusten luomiseen leipäosastoilla. Parhaimmillaan ne toimivat houkuttelevina inspiraation lähteinä, tarjoavat aitoa lisäarvoa kuluttajan ostokokemukseen ja luovat kilpailuetua yrityksellesi.
On hyvä muistaa, että ihmiset ostavat silmillään. Kuluttajat arvostavat leivässä ennen kaikkea tuoreutta, josta viestivät muun muassa lämpö, tuoksu sekä rapea kuori. Paistopiste ei siis myy itse itseään, vaan se vaatii esillepanoon panostamista ja hyllyjen täyttämistä uunituoreella, runsaalla ja trendikkäällä leipä- ja leivonnaisvalikoimalla kellonaikaan katsomatta. Näin pystyt aidosti ilahduttamaan asiakastasi ja houkuttelemaan hänet leipäostoksille luoksesi jatkossakin.
Ostamisesta helpompaa – hyödynnä vinkit
Myymäläleivonnan suosio on kasvanut ja kasvanee tulevaisuudessakin. Tällä hetkellä yli puolet kuluttajista, 53%, ostaa myymäläleipomoiden tuotteita viikottain. Jotta potentiaalinen asiakaskunta saadaan opastettua ostopäätökseen asti, on syytä panostaa ostamisen helppouteen. Ota alta vinkit talteen:
- Kätevät koot
Uunituoreet ja oikein paistetut leivät siis selvästi houkuttelevat kuluttajia, mutta jotta ostamisesta saataisiin entistä helpompaa, on näyttävyyden lisäksi satsattava myös tuotteiden kätevään kokoon. Pienet ja näppärät leipäkoot sopivat arkeen ja pienille talouksille, kun taas suuremmat koot käyvät erityisen hyvin kaupaksi isommille perheille ja viikonlopun yhteisiin herkutteluhetkiin.
- Selkeä esillepano
Jos esillepanon näyttävyys houkuttelee asiakkaan leipäosaston luokse, ohjaa esillepanon selkeys asiakkaan kohti lopullista ostopäätöstä. Selkeästi merkityt hinnat sekä ohjeistavat julisteet ja myyntitarrat voivat helpottaa asiakkaan ostoprosessia merkittävästi.
- Maistatukset
Aiempaa jouhevampaa ostokokemusta mahdollistetaan selkeän esillepanon ja sopivien kokovaihtoehtojen lisäksi myös muun muassa maistatuksen avustuksella. Parhaimmillaan maistatukset leipien luona ja ammattitaitoiset konsulentit inspiroivat asiakkaita kokeilemaan uusia leipomotuotteita ja tarjoavat heille helpon ja iloa tuovan ostokokemuksen.
Leipä kuuluu suomalaisten kuluttajien ruokapöytään oleellisesti niin arkisin kuin viikonloppuisinkin, ja tänä päivänä leivältä toivotaan ravitsevuuden ja maun lisäksi myös näyttävyyttä ja tuoreutta. Me Lantmännen Unibakella haluamme auttaa sinua erilaistumaan myymäläpaiston avulla. Meiltä saat laajan valikoiman laadukkaita paistopistetuotteita, ideoita, koulutusta sekä myymäläpaiston kokonaisvaltaista ratkaisua. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä palveluihimme ja onnistu ilahduttamaan asiakastasi ainutlaatuisella tavalla!

Lue lisää aiheesta:
Huomioi nämä 5 ruokatrendiä valikoimassasi
Lisää myyntiä leivonnaispakasteiden oikealla paistamisella
Lantmännen Unibake - Vastuullisuus
Hallitse hävikkiä
Reseptipankki
Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Myymäläleivonta
Food Service
Koulutus