Ammattilaisten unelmien pizzat
S-ryhmän Pizza & Buffa -ravintoloissa toteutetaan mielellään asiakkaiden toiveita valmistamalla toivepizzoja. Tällä kertaa henkilökunta toteutti omia visioitaan ketjun Pizzamestari 2019 -kilpailussa. Kisa järjestettiin Kouvolan Prisman ravintolamaailmassa.
Kaikki pisteet saivat hyvissä ajoin tiedon kilpailusta, jotta innostuneet työntekijät ehtivät suunnitella reseptejä sekä testailla niitä kollegoiden ja asiakkaiden avulla. Esikarsinnat tehtiin reseptien perusteella, ja finaaliin jatkoi viisi vakuuttavinta pizzaosaajaa.
Kisapäivän vauhdissa
Jokainen finalisti valmisti neljä erilaista pizzaa tuomarien arviointiin. Samalla asiakkaat ja ohikulkijat pääsivät maistamaan kisan pizzoja.
Kisan arvioinnissa painoi reseptin ja maun lisäksi tarina tuotteiden takana ja asiakaspalvelu työn lomassa. Tuomaristo seurasi työskentelyä keittiössä ja vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa sekä kuuli reseptien syntymisestä ja perusteluista, miksi niiden tulisi voittaa. Kisassa nähtiin ideoita esimerkiksi Pohjanmaan makujen sanansaattajaksi, vastuulliseksi valinnaksi, lasten suosikiksi sekä kasvispizzaksi aivan kaikkien makuun.
Voitto Topias Sundqvistille
Voiton nappasi Topias Sundqvist Kouvolasta. Onnittelut!
Voittajan pizzapöydästä löytyi kylmäsavulohi-sitruunamajoneesi-pizzaa, pepperoni-mozzarella-pizzaa, mausteista kasvispizzaa sekä Topiaksen ”aamiaispizzaksi” nimeämä herkku, jossa oli mm. pekonia ja kananmunaa. Kilpailun voittaja on kokenut alan ammattilainen ja tämä näkyi niin varmuutena tuotteiden valmistamisessa kuin palvelussakin. Suomen parhaan Pizza & Buffa Pizzamestarin asiakaslähtöisyys hurmaa päivästä toiseen.
Topiaksen omin sanoin:
”Arjen sankaruushan on kuin rakkaudella tehty ja viipaleiksi leikattu pizza; tarjoamalla pienen palan omaa välittämisen tunnetta muille saat olla mukana yhtä isoa onnellistamisen kokonaisuutta.”
Palkinnoksi Topias saa opintomatkan, pizzatyövälineitä kotiin ja Lantmännen Unibaken tuotteita.

Kuvassa vasemmalta: Maija Ala-Louvesniemi (Seinäjoki), Tomi Rintala (Jyväskylä), Topias Sundqvist (Kouvola), Sari Selin (Pori) ja Mirja Lipponen (Kotka).
Tunnelmia tuomaristosta
Tuomaristossa oli mukana Lantmännen Unibaken keittiömestari Marko Hirvonen.
”Oli hienoa nähdä, millä sydämellä ja innolla finalistit tekivät pizzoja. Ketjua kehitetään koko ajan eteenpäin, ja tällaisten kisojen kautta syntyy paljon reseptiikkaa joko sellaisenaan tai pienin viilauksin. Oli ilo katsoa, kuinka ammattilaiset käsittelivät esikaulittuja pizzapohjia – niin näppärästi ja tasaisella laadulla”, Marko kertoo.

Kuvassa vasemmalta: Sampo Laukkanen (SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus), Marko Hirvonen (Lantmännen Unibake), Janne Kulovuori (SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus ) ja Topias Sundqvist (Prisma Kouvolan ravintolamaailma).
Lue lisää:
Kouluruokakilpailu
Miten kauppa käy? Tarkista onko vitriinisi parhaassa myyntikunnossa!
Snowpanda Deli & Café kouluttautui Lantmännen Unibaken vitriini- ja esillepanokoulutuksessa – ”Tekeminen nousi uusiin sfääreihin”
Vastuullisuus
Reseptipankki
Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Ammattikeittiöt
Koulutus