Syöpä koskettaa suoraan tai välillisesti lähes kaikkia suomalaisia. Tilastollisesti joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain vaiheessa elämäänsä. Joka toinen tunti Suomessa joku menehtyy syöpään. Se pysäyttää. 

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä on paikka suomalaisten sydämissä. Lantmännen Unibaken Roosa pulla on ollut mukana kampanjassa vuodesta 2015 lähtien, ja tänäkin vuonna lahjoitamme keräykseen osan kaikkien kampanjatuotteiden myyntihinnasta. Tavoittelemme 55 000 euron lahjoitusta yhdessä sisaryhtiömme Vaasanin kanssa, ja meidän tuotteistamme lahjoitamme vähintään 35 000 euroa!

Roosa pulla -kampanja on käynnissä 1.9.–31.10. Ota kuluttajien rakastamat Roosa pulla -tuotteet myyntiin ja myy mahdollisimman paljon. Me hoidamme lahjoituksen tekemisen.

HubSpot Video

 

Roosa nauha on suomalaisten suosikkikeräys

Roosa nauha -kampanja on tutkitusti* suomalaisten suosikki hyväntekeväisyyskohteista. Kampanja houkuttelee vuosittain enemmän lahjoittajia kuin muut suomalaiset keräyskohteet. Lisäksi suomalaisten kokonaismielikuva niin Roosa nauha -kampanjasta kuin Syöpäsäätiöstä on uskottava ja luotettava.

Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller vahvistaa, että suomalaiset ovat ottaneet Roosa nauha -keräyksen omakseen ja lahjoittavat varoja keräykseen yhteisen hyvän nimissä syöpätutkimuksen edistämiseksi.

- Koen, että kampanjatiimimme yhdessä yrityskumppaneiden ja lahjoittajien kanssa on onnistunut luomaan keräyksen kautta toivoa ihmisille. Olemme kaikki samassa veneessä ja haluamme auttaa toisiamme, Meller sanoo.

Tukea suomalaiseen syöpätutkimukseen

- Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja sen tuotoilla tuetaan kaikille ilmaista neuvontapalvelua syöpään liittyvissä moninaisissa kysymyksissä, Meller kertoo.

Syöpään liittyvää geenitietoa on kerätty ja ylläpidetty syöpärekisterissä 1950-luvulta lähtien, ja se on tutkijoille oikea aarreaitta. Syöpäsäätiön tuella tutkijaryhmät voivat tutkia suomalaisten homogeenisuudesta johtuvia erityislaatuisia syöpiä. Suomalaisten syöpätutkimus on vain ja ainoastaan suomalaisten omissa käsissä, joten tutkimukseen sijoittaminen on parasta, mitä voimme tehdä.

Roosa nauha -keräys toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Vuosi vuodelta sen tunnettuus on kasvanut samaan tahtiin, kun tutkimustuen tarve on kasvanut. Varainkeruu syöpätutkimukselle on tullut entistä tärkeämmäksi, sillä Suomen valtion tuki tutkimusrahoituksessa on pienentynyt noin 70 % kolmenkymmenen vuoden aikana.

- Trendi on huolestuttava ja siksi Roosa nauha -keräys on hyvin tarpeellinen, sanoo Meller.

Kampanjalla kerättiin aiemmin varoja vain rintasyöpätutkimukseen. Tutkimustiedon ja parantuneen syöpähoidon ansiosta rintasyöpäpotilaiden parantumisennuste on nykyisin aivan eri luokkaa kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Onnistumisten seurauksena Roosa nauha -keräyksen varoja ohjataan nyt muidenkin syöpien tutkimukseen. Tänä vuonna erityishuomiota saavat alati yleistyvät suolistosyövät.

- Syöpätutkimuksessa ja -hoidossa horisonttia on osattava katsoa pidemmälle kuin mihin tällä hetkellä näemme. Teemme yrityskumppaneiden kanssa työtä pitkällä aikajänteellä syövän voittamiseksi, muistuttaa Meller.

Yhdessä hyvää helposti

Syöpäsäätiön mukaan 60 % suomalaisista kokee Roosa nauha -tuotteen ostamisen luontevimmaksi tavaksi osallistua keräykseen. Pinkit pakkauskääreet houkuttelevat ihmisiä ostamaan kampanjatuotteita, ja 84 % suomalaisista kertookin ostavansa Roosa nauha -tuotteita ainakin jossain määrin sen vuoksi, että osa myyntitulosta ohjataan syöpätutkimukseen.

- Roosa nauha -tuotteen ostaminen tai lahjoitus tehdään sijoitusmielessä. Sijoitus ikään kuin nostetaan siinä vaiheessa, kun syöpä koskettaa itseä tai läheistä, Meller kuvailee.

- Lantmännen Unibaken Roosa pulla -tuotteet ovat kuluttajien rakastamia, ja niitä osataan jo odottaa kauppojen hyllyille. Roosa tuotteet luovat sillan meidän kaikkien välille. Se on rajatonta.

Ota myyntiin kampanjatuotteet

Osallistuminen Roosa nauha -leipomotuotteiden myynti on tehty jälleenmyyjille helpoksi. Lantmännen Unibake hoitaa lahjoituksen tekemisen, sinun tarvitsee vain myydä tuotteita!

Katso täältä kaikki Roosa nauha -kampanjan tärkeät päivämäärät sekä vinkit kampanjatuotteiden esillepanoon ja näkymiseen sosiaalisessa mediassa

Kampanjatuotteita paistopisteille ja ammattikeittiöille ovat tällä kertaa:

Kuluttajapakkauksissa pakasteosastoilla myymme:


Lisäksi sisaryhtiömme Vaasan Oy myy pidettyä Vaasan Kaurasydän -leipää tuoreleipien osastolta ja lahjoittaa siitä osan Roosa nauha -keräykseen.

Tulethan mukaan Roosa pulla -kampanjaamme antamaan suomalaisille hyvän syyn herkutella? Tilaa tuotteet ja laita roosat tuotteet tarjolle. Meiltä saat markkinointimateriaalia esillepanoon ja sosiaaliseen mediaan. Olemme mielellämme apunasi! 

Ota yhteyttä 

Lataa ja tilaa mrkkinointimateriaalit

Lataa valmiit kuvat sosiaaliseen mediaan

 

*Taloustutkimus, Hyväntekeväisyys 2020 -tutkimus

Lue lisää aiheesta:

Roosa pulla -kampanja

Vastuumme

Hallitse hävikkiä

Lantmännen Unibake - Vastuullisuus

Näin paistat oikein – lataa paistamisen pikaopas

Ammattilaisen 3+1 nyrkkisääntöä K-Supermarket Hämeenkylän paistopisteeltä

Mitä paistopisteeltä ostetaan ja miksi? Kysyimme asiakkailta

Leipomoalan trendit näkyvät K-Market Sellon paistopistevalikoimassa

Vältä näitä 6 virhettä esillepanossa

6 vinkkiä - näin rakennat ruuhkahuippuja tukevan valikoiman paistopisteeseen

Huomioi nämä 5 ruokatrendiä valikoimassasi

Lisää myyntiä leivonnaispakasteiden oikealla paistamisella

Reseptipankki

 

Me Lantmännen Unibakella haluamme auttaa sinua laittamaan parastasi laadukkaan valikoiman rakentamisessa. Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita leivonnaispakasteita, ideoita, koulutusta sekä paistopisteiden, että ammattikeittiöiden kokonaisvaltaista ratkaisua. Tutustu tuotevalikoimaamme sekä palveluihimme ja erilaistu avullamme!


Tutustu tuotteisiimme ja ratkaisuihimme:
Leivonnaispakasteet
Myymäläleivonta
Food Service
Koulutus